Juomisesta ja huumeista puhuminen nuoren kanssa

blogger-image-1759985972Suurin osa murrosikäisistä nuorista kokee kasvanutta tarvetta viettää aikaa ikätovereidensa kanssa. Usein teinit päätyvät yhdessä testaamaan rajojaan ja kokeilemaan uusia asioita, jolloin kuvioon tulevat ensimmäiset seksikokemukset, parisuhteet, juominen ja joidenkin kohdalla myös huumeet. Vanhemmalle saattaa olla vaikea nostaa esille keskusteluissa tällaiset haastavammat aiheet, joista ei milloinkaan ennen ole tarvinnut piitata. Monet nuoret kokevat edellä mainituista aiheista puhumisen etenkin omien vanhempiensa kanssa todella noloksi ja vaivaannuttavaksi, vaikka hän muuten olisikin läheinen perheensä kanssa. Vanhemmista on kuitenkin tärkeää ilmaista oma kantansa asian suhteen, sillä taustalla on luontainen halu suojella omaa lastaan ikävyyksiltä. Huoli on täysin aiheellinen, sillä joidenkin nuorien kohdalla kohtuullisuuden raja hämärtyy kun omien rajojen kokeilemisenhalu kasvaa radikaalisti. Useimmiten paras lähestymistapa asiaan on puhua kaikesta avoimesti ja tehdä itsestään helposti lähestyttävä nuoren silmissä. Hetki, jolloin nostaa asian puheeksi, kannattaa ajoittaa tilanteeseen, jolloin nuorella on tarpeeksi aikaa keskustella kanssasi. Asiasta voi alkaa keskustelemaan esimerkiksi silloin kun aiheesta puhutaan televisiossa tai uutisissa. Myös yhteisten ruokahetkien lomassa saattaa tarjoutua tilaisuus asian esille ottamiselle. Mikäli sattuu yllättämään teinin esimerkiksi silloin kun hän palaa kotiin yön pikkutunneilla täysin humalassa, on syytä suosiolla nostaa aihe esille vasta seuraavana päivänä.

On hyvä perehtyä ensin itse aiheeseen, jonka haluaa nuoren kanssa nostaa esille. Jos et itse ole sattunut nuoruudessasi olemaan esimerkiksi huumeiden kanssa tekemisissä, voi olla hyvä idea tutustua esimerkiksi netin kautta aiheeseen. Usein nuorten keskuudessa pyörii tiettyjä trendihuumeita, joista todennäköisesti oma murkkusikin on tietoinen. Pyri siis aluksi hankkimaan tarpeeksi tietoa huumeista ja siitä, miksi teini mahdollisesti hakeutuisi käyttämään huumeita. Faktojen ymmärtäminen on elintärkeää myös silloin kun sinun tarvitsee rauhoittua kriisitilanteessa. On suositeltavaa käyttää tiedonhakuun ainoastaan luotettavia lähteitä virallisilta tahoilta, mutta lisäksi voi hyvin kysyä nuorelta suoraan, mitä hän tietää aiheesta.

Tärkeää on pitää huolta siitä, että nuori tietää, että puoleesi voi aina kääntyä. Ihanteellisessa tilanteessa murrosikäinen lapsesi tuntee voivansa olla rehellinen kanssasi, eikä vain kertoa asioita, joita haluat hänen suustaan kuulla. Älä saarnaa tai arvostele nuorta, vaan tarjoa pyyteetöntä tukea kaikkina hetkinä.