Töykeä ja töksäyttelevä teini

Parents talking to teens

Monelle teini-ikäisen kanssa samassa kotitaloudessa elävälle ovat tuttua toisinaan uskomattomaltakin vaikuttavat töksäytykset teinin suusta. Ennen niin iloinen ja puhetta pulppuava nuori on yhtäkkiä muuttunut sulkeutuneeksi, ja vaikuttaa siltä, että kaikki sanomasi ärsyttää tai kyllästyttää häntä suuresti. Tällainen epäkunnioittavalta ja töykeältä tuntuva käytös on varsin yleistä teini-ikään saavuttaessa, mutta vaikka tämä ikävä vaihe menisikin ohi, ei sitä tarvitse aikuisena sietää loputtomiin.

Miksi nuori käyttäytyy epäkunnioittavasti?

Yleistäminen ei tietenkään ole reilua, sillä kaikki nuoret eivät käy teini-iässä läpi kapinavaihetta tai käyttäydy epäkunnioittavasti muita kohtaan. Jos oma teini-ikäinen lapsesi kuitenkin päästelee suustaan sammakoita tai vastaa välinpitämättömästi kysymyksiisi, ei siitä silti kannata huolestua., sillä se on osa teinin normaalia kasvua ja kehittymistä. Jotkut nuoret vaikuttavat kohtaavan uudet ajatuksensa ristiriitaisissa tunnelmissa, jolloin heille saattaa kehittyä radikaaleja mielipiteitä tai he saattavat alitajuntaisesti hakeutua konfliktitilanteisiin. Aikuisuuden kynnyksellä lapsesi täytyy opetella ilmaisemaan itseään, toimimaan itsenäisesti ja testaamaan omia rajojaan. Hormoneista johtuvat tunnemyrskyt saavat mielialat vaihtelemaan nopeasti, eivätkä teinit aina pysty käsittelemään alati muuttuvia tunteitaan. Tämä ilmenee toisinaan sellaisinakin reaktioina jokapäiväisiin ja odottamattomiin tilanteisiin, joita teini ei välttämättä edes tarkoittanut. Toisinaan mielialavaihtelut vievät teinin yliherkkyden partaalle ja toisinaan mikään ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta se on täysin normaalia ja ohimenevää.

Mitä tehdä, kun nuori käyttäytyy epäkohteliaasti?

Vanhemman rooli voi olla haastava, sillä teini tarvitsee tunnemyrskyjensä keskellä rakkautta, ohjausta, kannustusta ja ymmärrystä, vaikka hän esiintyisikin kapinoivana ja toisinaan jopa röyhkeänä tai epäkohteliaana vanhempiensa edessä. On erittäin tärkeää olla päästämättä teiniä pomppimaan täysin valloilleen oman tahtonsa mukaisesti. Selkeät käyttäytymistä ja vuorovaikutusta koskevat säännöt selkeyttävät tilannetta. Vanhempana voit esimerkiksi muistuttaa ystävällisesti lastasi siitä, että perheenjäsenten välillä tulee keskustella toisiaan kunnioittaen. Sen sijaan, että haukkuisit nuorta törkeäksi, voit kuvailla sitä, millaisia tunteita hänen käytöksensä sinussa herättää. Yksi tehokas keino ongelmakäyttäytymisen kitkemisessä on erilaisten syy ja seuraus -mallien asettaminen nuorelle esimerkiksi tilanteisiin, joissa hän vastaa kysymyksiin epäkohteliaasti, kiroilee tai haukkuu toista ihmistä. Vaikka tilanne saattaisi tuntua toivottomalta, on hyvä kuitenkin pitää mielessä se fakta, että tämä hermoja raastava vaihe on kuitenkin ohimenevä.