Ihmiset ovat hyvin erilaisia. Toisille aikuiseksi varttuminen tuottaa suunnattomia kasvukipuja kun taas toiselle nuoruus hurahtaa ohi ilman sen kummempia vastoinkäymisiä. Joskus saman perheen lapset reagoivat keskenään hyvin eri tavoin aikuistumisen tuomiin haasteisiin ja paineisiin. Vaikkei yleistyksiä voikaan tehdä, on kuitenkin tyttöjen ja poikien välillä teini-iässä huomattavissa usein tiettyjä käyttäytymismalleja, joiden välillä on selkeitä eroja. Murrosikäisiä yhdistää kuitenkin sukupuoleen katsomatta tarve itsenäistyä, jolloin ystävien ja muiden tuttavuuksien merkitys korostuu huomattavasti. Oma perhe ei enää siinä vaiheessa olekaan maailman napa, vaan teini saattaa mieluummin hakea hyväksyntää muista piireistä.
Näkyvin ero tyttöjen ja poikien varttumisessa alkaa näkyä etenkin murrosiän kynnyksellä. Usein pojilla on taipumus vetäytyä omaan kuoreensa, kun taas tytöille on tyypillistä haastaa ympäristöään ja usein ajautua konfliktitilanteisiin. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, etteivätkö murkkutytötkin viettäisi hurjia määriä aikaa huoneeseen linnoittautuneena tai kenties läppärillä tai puhelimensa kanssa. Monet sekä tytön että pojan vanhemmat voivat kuitenkin vahvistaa, että teini-ikäiset tytöt päätyvät useammin riitelemään vanhempiensa kanssa ja kokeilemaan rajojaan poikiin verrattuna. Teinitytöille tuntuu olevan hankalampaa säännöstellä omia tuntemuksiaan ja pitää kaikki kasassa. Pahimmillaan konfliktitilanteet päätyvät huutamiseen, itkukohtauksiin ja ovien paiskomiseen, jotka saattavat vaikuttaa ulkopuolisen silmistä yltiömäisen dramaattiselta, mutta toisaalta tällaiset tilanteet ovat stressaavuudestaan huolimatta varsin normaaleja.
Murkkutytöt kokevat tavallaan murrosiän muutokset näkyvämmin kuin murkkupojat. Tytöillä ilmaantuu merkittäviä muutoksia kehossa muutoksessa lapsesta naiseksi. Usein nämä täysin luonnolliset muutokset koetaan äärimmäisen stressaavina ja toisinaan pelottavinakin ja saavat aikaan häpeän tunteen ohella matalan itsetunnon ja roppakaupalla hämmennystä, josta ei välttämättä uskalleta puhua kenenkään kanssa. Lisäksi tytöt joutuvat valitettavasti kestämään huomattavasti paineita ulkonäkönsä suhteen. Moni teinityttö on hyvin tietoinen omasta ulkonäöstään ja siitä, mitä muut hänestä ajattelevat. Usein peilin edessä saattaa vierähtää tuntikausia meikaten ja vaatteita vaihdellen. Tyttöjen keskuudessa on korostetun tärkeää se, kenen kanssa aikaansa viettää ja millaisen kuvan itsestään antaa muille esimerkiksi vaatetuksellaan.
Moni tyttö kokee naiseksi muuttuessaan myös muutoksen siinä, kuinka muut ihmiset häneen suhtautuvat. Yllättävä huomio aikuisilta miehiltä saattaa hämmentää, jännittää ja tehdä entistäkin tietoisemmaksi omasta olemuksestaan.