Oman perheen kanssa vietetyt yhteiset hetket ovat luonnollisesti arvokkaita. Teini-ikäisillä on jo tunnetusti usein omia mielenkiinnon kohteita, ja omien vanhempien kanssa vietetty aika helposti vähenee. Yksi nuorta yhteiseen ajanviettoon houkutteleva keino voi olla yhteisten pelihetkien järjestäminen. Yhdessä vietetty aika pelin parissa on lopulta paljon muutakin kuin vain pelihetki: se on oiva keino kysyä ja vaihtaa kuulumisia sekä syventää suhdetta omaan teiniin ja perheeseen ylipäätään.
Yksi tällaisiin pelihetkiin mainiosti soveltuva peli on Yatzy. Klassinen noppapeli Yatzy, tai tuttavallisemmin kutsuttuna jatsi, omaa paitsi helpot säännöt, mutta se tarjoaa myös mahdollisuuden treenata muita tärkeitä taitoja, kuten laskutaitoa ja numeroiden tunnistamista tavalla, joka on innostavaa ja hauskempaa kuin ehkä perinteiset opetusmenetelmät. Lisäksi se opettaa kärsivällisyyttä!
Vahvista yhteenkuuluvuuden tunnetta teini-ikäiseesi Yatzy-pelin myötä
Yatzy on yksi tunnetuimmista noppapeleistä, joka kehitettiin alun perin jo 1950-luvun alkupuolella. Yatzy tarjoaa hauskasti mukavaa jännitystä ja leikkimielistä kilpailua, samalla kun se kehittää lapsen ja nuoren matemaattisia taitoja, hienomotoriikkaa ja strategista ajattelua.
Yhteiset pelihetket ja hauska korttipeli kuten Yatzi edistävät myös koko perheen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Se luo tilanteen, jossa kaikki istuvat esimerkiksi yhteisen pöydän ääressä ja nauttivat toistensa seurasta ilman ulkoisia häiriötekijöitä. Tämä on varsin arvokasta aikaa, joka voi vahvistaa suhdettasi teini-ikäiseen, parantaa perhesiteitä ja luoda yhteisiä muistoja, joita muistelette yhdessä ehkä vielä vuosienkin kuluttua.
Tavoitteena läheisyys ja yhteyden säilyttäminen
Yatzy-peli tarjoaa tilaisuuden viettää aikaa yhdessä perheenä ja samalla keskittyä toisiinne rauhassa ja unohtaa hetkeksi arjen kiireet. Yhteinen pelihetki voi luoda välillenne rennon ja viihtyisän ilmapiirin, jossa kaikilla on mukava olla. Tärkeintä on luoda paikka ja tilaisuus, jossa voitte viettää laatuaikaa yhdessä ja osoittaa kiinnostusta toistenne elämää kohtaan.
Pelin aikana voi keskustella toki erilaisista pelistrategioista, mutta myös jakaa ajatuksia ja hauskoja hetkiä vaikkapa viikon varrelta. Pelin aikana voitte yhdessä keksiä erilaisia tapoja hyödyntää noppaheittoja ja etsiä optimaalisia ratkaisuja. Tämä stimuloi luovuutta ja kehittää ongelmanratkaisutaitoja. Tämä kaikki puolestaan auttaa vahvistamaan kommunikointitaitoja ja luo pohjaa syvällisemmillekin keskusteluille.
Eikä toisaalta sovi unohtaa tiimityöskentelynkään tärkeyttä. Yhteinen Yatzy-peli voi edistää tiimityöskentelytaitoja, kun teette päätöksiä yhdessä tavoitteiden saavuttamiseksi. Pelin aikana opitte luottamaan toisiinne ja hyödyntämään toistenne vahvuuksia.
Yatzi on helppo noppapeli, joka kehittää erilaisia taitoja
Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja helposti opittavissa, joten se sopii hyvin nuorille ja pienemmillekin lapsille. Nuoremmat lapset voivat harjoitella numeroiden tunnistamista ja laskemista, kun taas vanhemmat lapset voivat kehittää strategisia taitojaan ja oppia tekemään harkittuja päätöksiä.
Yatzyn pelaaminen tarjoaa myös tilaisuuden opettaa lapselle ja nuorelle reilua peliä ja sääntöjen noudattamista. Lapset oppivat odottamaan vuoroaan, kunnioittamaan toisten pelaajien vuoroja ja iloitsemaan myös toisten onnistumisista. Nämä sosiaaliset taidot ovat elämässä tärkeitä, ja niiden oppiminen pelin kautta tekee pelihetkestä entistäkin arvokkaamman kokemuksen.
Yatzy on myös siitä mukava peli, että sitä voi pelata oikeastaan missä ja milloin tahansa. Peliin tarvitaan vain viisi tavallista kuusisivuista noppaa ja pelilomake tai vihko, jossa on erilaisia kategorioita pisteiden laskemiseen ja tallentamiseen. Toisaalta, pärjätä voi ilman fyysisiä noppiakin, sillä nykypäivänä Yatzya voi pelata myös netissä erilaisilla pelisivustoilla tai mobiilisovelluksilla.
Internetissä pelattavassa versiossa pelaaminen tapahtuu usein tietokonetta tai muita pelaajia vastaan. Netissä pelatessa on myös aina tärkeää varmistaa, että käytetään luotettavaa ja turvallista peliympäristöä. Tarkista siis aina sivustojen tai sovellusten luotettavuus ja lue arvosteluja, ennen kuin valitsette nuoren kanssa pelipaikan netissä.
Vinkkejä suhteen vahvistamiseen pelihetken aikana
Jokainen vanhempi tuntee oman lapsensa ja teini-ikäisensä parhaiten. Siksi ei ole olemassa yhtä ainoaa tai tiettyä tapaa pitää yllä suhdetta omaan lapseen. Vanhemman ja teini-ikäisen lapsen välisen suhteen vahvistaminen voi olla ajoittain myös haastavaa. Toisaalta samaan aikaan suhteen syventäminen voi kuitenkin olla mahdollista rakentavan ja avoimen viestinnän, luottamuksen ja yhteisen ajan avulla.
Kuuntele ja ole avoin. Vanhempana on usein hyvä yrittää kuunnella melko tarkallakin korvalla, mitä teini-ikäisellä lapsellasi on sanottavana. Anna hänelle tilaa jakaa tunteitaan, ajatuksiaan ja huoliaan ilman, että tuomitset tai arvostelet. Ole aidosti kiinnostunut hänen elämästään ja näytä, että välität hänen kokemuksistaan. Tähän voi muotoutua oiva tilaisuus vaikka juuri Yatzy-pelin yhteydessä!
Usein luottamusta on myös rakennettava hieman uudelleen. Ole myös itse luotettava ja pidä lupauksistasi kiinni. Kun teini-ikäinen tietää, että hän voi luottaa sinuun, hän todennäköisemmin avautuu ja jakaa asioitaan kanssasi. Kunnioita myös teini-ikäisen yksityisyyttä, mutta ole silti tietoinen hänen elämästään ja osoita kiinnostusta.
Osoita kiinnostusta myös nuoren kiinnostuksen kohteisiin. Kysy pelihetken aikana esimerkiksi teini-ikäisen lapsesi harrastuksiin liittyvistä asioista, millaista musiikkia hän juuri nyt kuuntelee, minkä elokuvan hän haluaisi kenties seuraavaksi nähdä ja niin edelleen. Mainio tapa osoittaa kiinnostusta on myös kysyä nuoren mielipiteitä ja näkemyksiä vaikkapa teitä mahdollisesti yhdessä pohdituttaviin asioihin.
Yatzy-pelin aikana voitte mahdollisesti löytää muitakin yhteisiä pelejä tai muita harrastuksia ja aktiviteetteja. Se voi olla urheilua, retkiä luontoon, ruoanlaittoa tai vaikka yhdessä musiikin soittamista. Kaikki tällaiset pelihetkien kaltaiset yhteiset kokemukset vahvistavat suhdetta, tarjoavat mahdollisuuden keskustella asioista rennosti ja luovat usein iloisia muistoja.
Lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa olevat teini-ikäiset haluavat usein osoittaa myös itsenäisyyttään. Siksi on hyvä antaa nuorelle vastuuta ja tukea hänen päätöksentekoaan. Voit esimerkiksi antaa teini-ikäiselle vastuuta oman aikataulunsa ja rahanhallintansa suhteen. Samalla osoitat luottamusta ja annat hänelle tilaisuuden kasvaa ja oppia vastuullisuutta.